
22. marraskuuta 2021
Onnistunut esillepano lisää myyntiä
Hyvin suunniteltu tuotteiden esillepano on myynnin edistämistä. Mitä tulee ottaa huomioon? Myynnin edistämisessä on olennaista, että tuote ja asiakas kohtaavat inspiroivalla tavalla. Kun näin tapahtuu, asiakkaan viipymisaika ja ostosmäärä myymälässä lisääntyy. Esimerkiksi ruokakaupoissa kuluttaja saa parhaimmillaan ideoita kokkaamiseen esillä olevien raaka-aineiden ja tuotteiden ansiosta ja vaatekaupoissa tai lifestyle -myymälöissä ideoita pukeutumiseen ja vaikkapa nikkarointiin.
Materiaalit ja värit
Vaalea puu, vaaleat sävyt ja kiviset yksityiskohdat tukevat minimalistista vaikutelmaa liikkeessä. Ilmava ja pohjoista luontoa muistuttava tunnelma syntyy pehmeästä valaistuksesta ja vaaleasta värimaailmasta. Nanson myymälä on päästä varpaisiin kerman vaalea (kuva alla). Väri antaa vaatteille tilaa näkyä ja tulla huomatuiksi. Materiaalivalinnoilla aikaansaadaan erilaisia tunnelmia, kuten esimerkiksi ylellisyyttä, leikkisyyttä tai rentoa ilmapiiriä tilaan. Värejä tarkemmin tutkimalla ja oikein käytettynä voidaan vedota ostajaan psykologisin keinoin.

Valaistus ja somistus
Fredrik ja Louisan parfyymiosastolla kalusteiden alaosaan sijoiteltu valaistus vie huomion tuotteisiin ja osaston somisteina toimivat moottoripyörä ja kanootti toimivat katseenvangitsijoina. Parfyymiosaston sisustuksessa on yhdistelty tummaa ja vaaleaa puuta - tämä yhdistelmä valaistuksineen tukee tuoteryhmän eksklusiivisuutta. Valaistuksella voidaan vaikuttaa mielikuvaan myymälän hintatasosta. Myymälän tilakokemuksen lisäksi valaistuksella viedään huomio tuotteisiin. Uutuustuotteita ja tarjoustuotteita voi tuoda esille kohdevalaisimilla ja somisteilla.

Myyntikalusteet
Ruokakaupoissa tuotteiden esillepanossa korostuu erityisesti tuotteiden houkutteleva asettelu näyttäviin myyntikalusteisiin. Erilaisilla display -rakennelmilla voidaan antaa ideoita kokkaamiseen ja helpottaa asiakkaan ostospäätöksen tekemistä: esimerkkinä erilaiset ruokateemaiset kokoonpanot tai heviosaston tuotteiden sijoittelu ja houkutusmateriaali (julisteet, inspiraatiokuvat tai vaikkapa reseptit). Ohessa Wanzlin näkemys makeisosaston esillepanosta.

Kiinnostuitko?
Ota yhteyttä: expedit@expedit.fi
+358 (0) 20 741 4640