Swix avaa uuden pääkonttorin Norjassa ja Expedit on mukana tärkeänä yhteistyökumppanina

Swix on perustanut ”maailman suurimman voitelutallin” uuteen moderniin rakennukseen Lillehammeriin E6-valtatien varteen. Rakennus on kooltaan 10 000 m2, ja käsittää muun muassa varaston ja toimistotilat. Expedit on vastasi konseptikehityksestä sekä toimituksista vastaanottotiloihin, myymälään, museoon ja outlet-alueelle.
Yhteistyö Swixin kanssa alkoi jo ennen pääkonttoria rakentamista ja on ollut käynnissä vuoden ajan. Projektissa perinteinen myymäläajattelu siirrettiin syrjään ja painopiste kohdistettiin näyttelytilaan, messuihin ja shop-in-shop-ratkaisuihin. Swixin omien tuotteiden lisäksi tilaa tarvittiin myös muille brändeille, kuten Lundhags, Ulvang ja Toko.

”Tämä oli opettavainen ja jännittävä taival Swixin projektille omistautuneiden ammatti-ihmisten kanssa. Vaikka Swix on nyt avannut ovensa yleisölle ja toimitukset meidän osaltamme ovat ohi, projekti ei ole vielä päättynyt. Jäämme nyt mielenkiinnolla odottamaan henkilöstön kokemuksia tulevina viikkoina.” Expedit Norjan toimitusjohtaja Geir Kristian Svendsen kertoo.

”Tavoitteemme on toimia aina vastuullisesti ja luotettavasti sekä huolehtia siitä, että asiakkaan tulokset ovat jatkossa mahdollisimman hyvät. Suosittelemme asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme vierailua Swixin tiloissa. Jos jollakulla paikalla vierailleella on jakaa kokemuksia vierailun jälkeen, arvostamme tätä palautetta. Lopuksi haluamme kiittää Swixiä yhteistyöstä ja toivottaa samalla paljon onnea Lillehammerissa sijaitsevaan pääkonttoriin”, Svendsen jatkaa.